Antiokeian Ignatios ja Jeesuksen jumaluus 4.01.07
Posted by Javi Salazar in Apokryfiset kirjat, Evankeliumit, Faktat ja myytit, Gnostilaisuus.2 comments
Nyt on sittenkin joululoma takana ja elämä edessä. Lomapäivät vietin Liettuan maaseudulla ja niinpä viihdoin löytyi aikaa mielenkiintoisten tekstien lueskelemiseen. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisema Apostolit isät kulki aina mukanani. Matkan aikana on ehditty tutustua perusteellisemmin sekä paavi Kleemensin kirjeeseen korinttilaisille että Antiokeian piispan Ignatioksen kirjeisiin, jotka hän kirjoitti ollessaan matkalla Roomaan teloitettavaksi.
Kleemensin kirje ei kuulu problemaattisiin teksteihin. Se on ensimmäinen uuden testamentin ulkopuolella oleva kristillinen kirjoitus, jonka tehtävästä, ajankohdasta ja kirjoittajasta on luotettavat historialliset tiedot. Kleemensin kirje on erittäin vanha, mahdollisesti kirjoitettu samoihin aikoihin kuin ensimmäiset evankeliumit. Puhutaan siis vielä ensimmäisestä vuosisadasta eli kirjeen kirjoittaja on hyvin todennäköisesti tuntenut henkilökohtaisesti Jeesuksen aikaiset apostolit ja opetuslapset. Kosketus alkuperäiseen kristinuskoon on siis ilmiselvä. Kleemens on tradition mukaan Pietarin kolmas seuraaja Rooman piispana, ja kirkkohistorioitsija Eusebius sijoittaa hänen paaviutensa vusiin 92-101.
Ignatioksen kirjeet ovat lähes yhtä vanhoja kuin Kleemensin kirje. Ignatios toimi Antiokeian tärkeän paikallisen kirkon piispana ja joutui kristittyjen vastaisen vainon uhriksi keisari Trajanuksen hallituskaudella (v. 98-117). Kaikki seitsemän kirjettä Ignatios ehti kirjoittaa matkallaan Roomaan, jossa kuolemaantuomio pantiin täytäntöön (Ignatios joutui petojen hampaisiin). Kirjeet tarjoavat näin ollen harvinaisen luotettavaa tietoa kristikunnan oloista ensimmäisen ja toisen vuosisadan taitteessa. Kirjeissä Ignatios varoittaa selkein sanoin lahkolaisten väitteistä ja vääristä opeista. Kirkon piispana hän pyrkii suojelemaan eri paikallisten kirkkojen ykseyttä omaan piispaansa. Mielenkiintoisinta on se, että piispa Ignatios keskittyy ennen kaikkea vahvistamaan lukijoiden uskoa Jeesuksen todelliseen ihmisyyteen ja todelliseen jumaluuteen. Kun on lukenut nämä kirjeet, ei voi enää erehtyä: alkukristityt olivat vakuuttuneita siitä, että Jeesus on Jumala, tämä seikka ei tietenkään ollut minkään 300 -luvun kirkolliskokouksen tai keisarin keksintö. Historia, armahda!
Kirjeistä käy siis ilmi, että jo apostolien aikana lahkolaiset ryhmät olivat arkipäivää. Ryhmiä ja oppeja oli joka lähtöön. Da Vinci koodin ‘ansiosta’ julkisuuteen nousseet gnostilaiset lahkot olivat vain yksi lahko-oppi lisää monien muiden joukossa.
Lopuksi liitän vielä muutamia kohtia Ignatioksen kirjeistä.
Ignatios (…) kirjoittaa Vähän Aasian Efesossa olevalle autuaaksi ylistettävälle seurakunnalle, jota Isä Jumala runsaskätisesti on siunannut suuruudella ja joka ennen aikojen alkua on Isän ja Jeesuksen Kristuksen, meidän Jumalamme, tahdosta edeltä määrätty aina säilymään yhdistyneenä pysyvään kirkkauteen ja valittuna Kristuksen todellisessa kärsimyksessä. (Efes. alkutervehdys)
Yksi on lääkäri, lihallinen ja hengellinen, syntynyt ja syntymätön, lihaan tullut Jumala, kuolemaan tullut todellinen elämä, sekä Mariasta että Jumalasta syntynyt, ensin kärsimyksen alainen, sitten sen ulkopuolella, Jeesus Kristus, meidän Herramme. (Efes. 7, 2)
Teille, jotka olette lihan ja hengen puolesta liittyneet hänen (Jeesuksen) kaikkiin käskyihinsä, järkähtämättömästi täytetyt Jumalan armolla ja viimeistä myöten puhdistetut kaikesta vieraasta väristä, minä toivotan runsasta menestystä ilman moitetta Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Jumalassamme. (Room. alkutervehdys)
Jeesuksen historiallisuuden vuosi 21.12.06
Posted by Javi Salazar in Apokryfiset kirjat, Evankeliumit, Gnostilaisuus, Käärinliina.1 comment so far
Kieltämättä. Jeesuksesta on väitelty ja keskusteltu enemmän kuin koskaan. Fiktiviseen amerikkalaiseen jännäriin perustuva Hollywood elokuva on nostanut kiinnostusta vielä korkeammalle. Hollywoodit ja pokkarit vaikuttavat ihmisiin paljon tehokkaammin kuin professorin luento, ja sitä on todettu jälleen kerran tässä yhteydessä.
Vusoi 2006 on todellakin ollut Jeesuksen historiallisuuden vuosi. Niin voisi sanoa…
Ja sitten juuri tänään näitä ajatuksia mietiskellessäni, törmäsin uutuuskirjaan, joka on aiheesta kiinnostuneille pakkohankinta (siinä viime hetken joululahjavinkki). Mitä tiedämme Jeesuksesta -teoksen on kirjoittanut Timo Junkkaala. Hän on teologian tohtori ja Helsingin yliopiston kirkkohistorian dosentti. Kirjan kannessa näkyy osa Torinon käärinliinasta positiivikuvasta. Näin kirjaa mainostetaan Kotisatama.netissä:
Jeesus on juuri nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Gnostilaisten tekstien synnyttämä viimeaikainen kohu väittää, että kirkko on pimittänyt totuuden Jeesuksesta. Jotkut epäilevät vielä, onko hän koskaan edes elänytkään.
Mitä me todella tiedämme Jeesuksesta? Kuka hän oikein oli? Mihin hän pyrki? Voimmeko löytää totuuden kirkollisen kuorrutuksen alta? Mikä on faktaa ja mikä fiktiota?
Timo Junkkaala tutkii tässä kirjassa, mitä Jeesuksesta voidaan Raamatun ja muiden antiikin tekstien valossa tietää. Kirjoittaja tarkastelee mm. DAN BROWNIN Da Vinci -koodin esiin nostamia kysymyksiä Jeesuksen salatusta elämästä ja Koraanin käsitystä Jeesuksesta.
Kirjassa on runsaasti lainauksia alkuperäisistä lähteistä.
Jos on kiinnostusta, kirja löytyy myös bookplus.fi -nettikaupasta (http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9518884250).
Historiallinen Jeesus: evankeliumien aitous 15.12.06
Posted by Javi Salazar in Apokryfiset kirjat, Evankeliumit, Gnostilaisuus.1 comment so far
Muutama viikko sitten sain tiedon erään ystäväni nettisivustosta, jossa pohdiskellaan monia eri apologeettisia kysymyksiä. Siinä on tietysti tekijän omat näkemykset, mutta tietyissä aiheissa olen pitkälti samaa mieltä. Törmäsin mielenkiintoiseen Jeesuksen historiallisuutta käsittelevään kirjoitukseen. Muutamia otteita tässä koskien evankeliumien aitoutta. Sivusto löytyy osoitteesta http://www.hyviauutisia.com/apologetiikka/
Evankeliumien aitous
Ensiksi on vastattava haasteeseen evankeliumien aitoudesta. Mistä tiedämme, että Jeesuksen opetuslapset Matteus ja Johannes sekä Pietarin ja Paavalin kumppanit Markus ja Luukas todella kirjoittivat heidän mukaansa nimetyt Raamatussamme olevat evankeliumit? Mistä tiedämme, että lähes 2000 vuotta sitten kirjoitetut tekstit ovat pysyneet samoina meidän päiviimme saakka? Miksi hyväksymme vain Raamatun evankeliumit emmekä muita varhaisia evankeliumeita?
Kristittyjen onneksi Uuden testamentin tekstien aitoudesta on enemmän historiallista näyttöä kuin mistään muista antiikin ajan kirjoituksista. Ajanlaskumme ensimmäisiltä vuosisadoilta on useita todisteita siitä, että evankeliumit ovat todella saaneet syntynsä apostolisissa käsissä. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon Eusebiuksen kirkkohistoriassa siteerattu apostoli Johanneksen opetuslapsen Polykarpuksen opetuslapsi Ireneus Lyonilainen, joka kirjoitti 100-luvun loppupuolella: ”Matteus julkaisi heprealaisten keskuudessa kirjoitetun evankeliumin, kun Pietari ja Paavali olivat Roomassa julistamassa evankeliumia ja perustamassa kirkkoa. Heidän lähtönsä jälkeen Markus, Pietarin oppilas ja tulkki, jätti meille kirjallisesti sen, mitä Pietari julisti. Luukas, Paavalin kumppani, pani kirjaan Paavalin julistaman evankeliumin. Sitten myös Johannes, Herran opetuslapsi, joka oli nojautunut hänen rintaansa vasten, julkaisi evankeliumin oleskellessaan Efesossa Aasiassa.” (Kirkkohistoria 5:8:2–4, Harhaoppeja vastaan 3:1:1)
Evankeliumien kirjoittajista oltiin ensimmäisillä vuosisadoilla laajasti samaa mieltä, eikä ole päteviä todisteita vaihtoehtoisista kirjoittajista. Jos alkukirkko olisi itse kirjoittanut evankeliumit ja valehdellut niiden kirjoittajista, harhaoppiset olisivat saaneet siitä mainion tilaisuuden todistaa kristityt huijareiksi, eivätkä he olisi hyväksyneet näitä evankeliumeja. Tapahtui kuitenkin päinvastoin – kirkon vastustajat käyttivät myös lähteinään apostolisia evankeliumeita. Kirkko olisi tuskin myöskään valinnut kahta apostolien joukkoon kuulumatonta (Markus ja Luukas) sekä paheksuttua publikaania (Matteus) evankeliumien kirjoittajiksi. Jos he olisivat halunneet teksteilleen uskottavuutta, he olisivat tehneet kuten esimerkiksi gnostilaiset julkaistessaan omat evankeliuminsa – he nimesivät ne mm. Pietarin, Marian ja Tuomaksen mukaan.
Evankeliumien tekstien säilymisestä vääristelemättöminä on myös valtavan vahvaa todistusaineistoa. Kun suurin osa säilyneestä antiikin kirjallisuudesta on vain muutaman muinaisen käsikirjoituksen varassa, Uuden testamentin teksteistä on olemassa noin 24 000 käsikirjoitusta eri kielillä eri aikoina ja eri paikoissa. Kun muut antiikin kirjallisuuden säilyneet käsikirjoitukset ovat peräisin 500–1500 vuotta alkuperäistekstin kirjoittamisen jälkeiseltä ajalta, Uuden testamentin käsikirjoituksia on säilynyt ajalta, joka on vain sukupolven päässä alkuperäiskirjojen kirjoittamishetkestä (ensimmäinen katkelma Johanneksen evankeliumista n. vuodelta 125). Tämän lisäksi varhaisten kristittyjen kirjoittamien muiden tekstien sisältämistä sitaateista voitaisiin koota koko Uusi testamentti muutamia jakeita lukuun ottamatta, ja koska kirkkoisien jatkumo alkaa apostolisista ajoista asti, ei Uuden testamentin vääristyminen ole sijoitettavissa mihinkään ajanjaksoon.
Vaikka eri käsikirjoituksissa onkin useita eroavaisuuksia, nämä johtuvat lähinnä kirjoitusvirheistä ja muista epäolennaisista seikoista. Yksikään kristillinen opinkappale ei perustu raamatunkohtaan, jonka epäiltäisiin olevan myöhempi lisäys. Kaiken kaikkiaan 97–99% Raamatuissamme olevasta Uudesta testamentista on varmasti alkuperäisessä muodossaan, ja variaatiotkin on yleensä merkitty mukaan alaviittein. Yhteenvetona voidaan todeta, että Uuden testamentin tekstit ovat varmasti tarkimmat ja luotettavimmat aikoihimme asti säilyneet antiikinaikaiset kirjoitukset. Evankeliumeita ei voi torjua historiallisin perustein, sillä silloin jouduttaisiin torjumaan samalla koko muinainen historia – ainoa syy olla uskomatta niihin onkin niiden ihmeellisessä sisällössä, jonka luotettavuutta tutkimme seuraavaksi.
Taustatietoa Valencian maljasta netissä 5.12.06
Posted by Javi Salazar in Arkeologia, Evankeliumit, Faktat ja myytit, Gnostilaisuus, Katolinen kirkko.add a comment
Viime viikkoina on ollut yllinkyllin kaikennäköistä tekemistä, harmittaa todella etten ole päässyt blogia päivittämään. Meillä on töissä tapana tehdä puolikasta työpäivää aina itsenäisyyspävän aattona, että nyt oli pakko tarttua ‘kynään’.
Tällä kertaa pistän lyhyesti muutamia linkkejä taustaietoon Valencian graalista, niin kuin olin aiemmin luvannut. Ikävä kyllä parhaat sivustot ovat ymmärrettävistä syistä espanjankielisiä, niitä en tässä mainitse (jos joku on kiinnostunut, voin toki tarvittaessa tiedottaa niistä).
- The Grail of the last supper: esteettisesti ei mikään ihme, silti tietorikas.
- Catholic Encyclopedia: ytimekäs ja asiallinen (ehkä liian asiallinen
) - The Grail Code: mielestäni todella nerokas ja kiinnostava blogi.
- St. Laurence and the Holy Grail: The Story of the Holy Chalice of Valencia: Janice Bennettin kirja Valencian pyhästä Graalista saatavilla Amazonista.
- Is This Chalice The Holy Grail? Ignatius Pressin haastattelu St. Laurence and the Holy Grail -teoksen kirjoittajan kanssa.
Valencian pyhä Graali aito? 23.11.06
Posted by Javi Salazar in Arkeologia, Evankeliumit, Faktat ja myytit, Gnostilaisuus.3 comments
Lyhyt merkintä lähinnä vastatakseni Marian asialliseen kommenttiin. Käytän taas Oslon lentoasemalla turhaa odotteluaikaa blogin hyväksi
Kun näkee Valencian katedraalissa säilytetyn maljan, sen rikkaus ja jalokivien kirkkaus herättävät toki epäilyksiä sen aitoudesta. Eihän Jeesus mennyt käyttämään sellaisia kalliita astioita, hän kun puhui rikkaiden mahdottomuudesta päästä taivaaseen, eihän?
Epäilykseen on aihetta… on ja ei ole.
Asiaa tarkemmin tutkineiden mukaan koristelut, jalokivet yms. on selvästi (ja todistetusti) lisätty myöhemmässä vaiheessa – siis joskus 1500 -luvulla – tästä ei ole epäilystäkään. Alkuperäinen Jeesuksen käyttämä malja olisi siis koristeltu ajan kuluessa erilaisilla kallisarvoisilla esineillä ikään kuin korostaakseen astian tärkeyttä ja kunnioitettavuutta. Voisi oikeastaan sanoa, että astiaa koristelevat kultaiset reunukset todistavat Valencian graalin aitouden puolesta.
Valencian katedraalin malja on ikäänkuin kaksiosainen. Varsinainen astia seisoo kultaisen ja yksityiskohtaisesti viimeistellyn jalustan päällä. Jalusta on tietysti yksi kristittyjen hartauden tuomista lisyksistä. Mikä sitten on alkuperäinen astia?
Tutkijat ovat yksimielisiä tämän suhteen. Varsinainen tummanvärinen astia on Jeesuksen ajoilta. Alunperin se on muistuttanut mukkia tai koristelematonta kuppia. Niin kupin materiaali kuin sen muotokin edustavat tyypillistä Jeesuksen aikaista korkeamman luokan juoma-astiaa. Malja ei siis ole puuta eikä halpaa metallia. Se on tehty laadukkaalla ja siihen aikaan varmasti kalliilla kivimateriaalilla. Tässä vaiheessa lainaan evankeliumin kirjoittajaa Markusta:
14:13 Niin hän lähetti kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: “Menkää kaupunkiin, niin teitä vastaan tulee mies kantaen vesiastiaa; seuratkaa häntä.
14:14 Ja mihin hän menee, sen talon isännälle sanokaa: ‘Opettaja sanoo: Missä on minun vierashuoneeni, syödäkseni siinä pääsiäislampaan opetuslasteni kanssa?’
14:15 Ja hän näyttää teille suuren huoneen yläkerrassa, valmiiksi laitetun; valmistakaa meille sinne.”
Luukas puolestaan kirjoittaa samasta tapahtumasta näin “…Niin hän näyttää teille suuren, aterioiville varustetun huoneen yläkerrassa; sinne valmistakaa.”
Jeesus on siis evankeliumien mukaan viettänyt viimeistä ehtoollista henkilön luona, jolla on ollut sen verran tilaa omassa talossaan, että hän pystyi lainaamaan opetuslapsille yläkerrasta suuren ja aterioiville varustetun huoneen. Viimeisen aterian isäntä on ollut varakas henkilö, kenties yksi niistä, jotka avustivat Nasaretin opettajaa omilla varoillaan. Tällöin Jeesulsen käyttämän maljan arvokkuus ei yllätä vaan pikemminkin se on evankeliumien kanssa varsin hyvässä sopusoinnussa.
Lentoasenalla pystyy vielä kirjoittamaan, mutta lähteiden etsintä käy todella vaikeaksi. Palaan siihen pian!
Pontius Pilatus kristittyjen keksintö? 2.09.06
Posted by Javi Salazar in Apokryfiset kirjat, Evankeliumit, Gnostilaisuus.2 comments
Evankeliumeissa ilmestyy lukuisia niin juutalaisten kuin roomalaistenkin hallitsijoiden nimiä. ylipapit Anas ja Kaifas, keisari Augustus, kuningas Herodes… Yksi heistä esitetään kuitenkin hyvin keskeisessä roolissa, nimittäin Jeesuksen Kristuksen tuomitsijana ja hänen kuolemansa täytäntöönpanijana: Pontis Pilatus tietysti. Evankeliumien mukaan Pilatus edusti Rooman hallintoa Juudean alueella. Hän vietti silloin tällöin lyhyitä ajanjaksoja Jerusalemissa, vaikka Rooman käskynhaltijana piti majaa Kesarean satamakaupungissa.
Vaikka evankeliumit kyllä mainitsevat moneen otteeseen Pilatuksen, hänestä ei löydetty lähes 2000 vuoteen yhtään mainintaa, veistosta tai kaiverruksia mistään arkeologisesta kohteesta. Evankeliumien ja kristinuskon historiallisuuteen kielteisesti suhtautuvat tarttuivat heti tähän Pilatuksen puuttumiseen historiallisista todistuskappaleista. Epäilijät joutuivat kuitenkin perumaan omia puheitaan kun 1961 italialainen ryhmä löysi Kesareasta arkeologisissa tutkimuksissaan kivilaatan, johon oli kaiverrettu seuraavat latinankieliset sanat: “TIBERIVM PONTIUS PILATVS PREFECTVS IVDAICAE“, käännettynä Tiberius Pontius Pilatus, Juudean käskynhaltija.
Pilatus ei siis näytä olevan kritinuskon keksimä hahmo, vaan Juudean alueella 2000 vuotta elänyt ja hallinnut Rooman käskynhaltija.
Valencian pyhä graali (I) 20.08.06
Posted by Javi Salazar in Apokryfiset kirjat, Arkeologia, Evankeliumit, Gnostilaisuus.4 comments
Olen viime aikoina tutustunut hieman tarkemmin Valencian katedraalissa säilytetyn maljan historiaan. Espanjassa ja muuallakin maljaa kutsutaan pyhäksi Graaliksi. Tämä on siis monien (niin uskovaisten kuin tutkijoidenkin) mielestä aito Jeesuksen käyttämä malja viimeisellä aterialla. Onko taas kysymys Da Vinci -koodin tyyppisestä legendasta…? Minusta ei, Valencian malja on todella varteenotettava esine… kaikkien niiden mielellään legendoihin ja taruihin uskovien pettymykseksi 
Tässä yllä kuva Valencian pyhästä maljasta, jota säilytetään katedraalissa ja on kaikkien vierailijoiden nähtävissä.
Eusebiuksen kirkkohistoria ja gnostilaiset lahkot 3.06.06
Posted by Javi Salazar in Apokryfiset kirjat, Gnostilaisuus, Katolinen kirkko, Uncategorized.1 comment so far
Tänään oli taas ystävän ylioppilasjuhlat, mukavat sellaiset. Lähes koko päivä meni siihen, kannattaa kuitenkin kannustaa nuoria kyllä Illalla olen yrittänyt lepäillä vähäsen lukemalla joitakin osioita Eusebiuksen kirkkohistoriasta, jonka Otava julkaisi 1997. Eusebius on gnostilaisten suhteen selvä: gnostikot muodostavat 300 -luvun historioitsijan mielestä lahkon, tai pikemminkin monenlaisia pieniä lahkoja. Kirjaan liitetty nimi- ja asialuettelo määrittelee seuraavasti:
"Gnostilaisuus (gnostismi) oli synkretistinen maailmankatsomus, jossa oli itämaisia uskonnonkäsityksiä, kreikkalaista filosofiaa, juutalaista teologiaa ja kristillistä oppia. Gnostikot koettivat suhtautumalla mystillisesti jumaluuteen saavuttaa tavallista syvällisemmän tiedon (gnosis) maailmanyhteydestä. Varsinkin Jumalan ja aistimaailman suhde toisiinsa oli heidän mietiskelynsä esineenä. Askeettisen elintavan piti irroittaa ihminen aistimaailman vallasta. Oli suuri joukko gnostillisia järjestelmiä. Toisissa oli periaate kristillinen, toisissa oli vain pieniä jätteistä kristillisestä käsitykskannasta. Toisen vuosisadan kuluessa oli gnostisismi vaarallinen uhka kristinuskoille."
Edellä mainittu ihmisen irroittaminen aistimaailman vallasta merkitsee sitä, että gnostillisuuden saavuttanut pystyy hallitsemaan intohimoja ja aistimaailmaa täydellisesti. Niinpä 'pyhälle' ihmiselle kaikki on sallittu, sillä hän pystyy irtautumaan aineesta ja näkemään kaikessa ikäänkuin Gnosisin (hengellisen Viisauden tai Tiedon) kuvaa. Eusebius kirjoittaa v. 313 näin gnostilaisesta julistajasta Karpokrateksesta:
"Ireneneus kertoo myös, että näiden aikalainen oli Karpokrates, toisen lahkon, niinsanottujen gnostilaisten, isä. Nämä tahtoivat opettaa Simonin noituutta, eivät salaa kuten hän, vaan aivan avoimesti. He olivat miltei ylpeitä, niinkuin se olisi ollut jotakin suurrta, suurella huolella valmistamistaan lemmenjuomista, eräistä unelmia lähettävistä ja suojelevista demoneista ja muista sellaisista vehkeilyistä. Tämän mukaisesti he opettivat, että niiden henkilöiden piti tehdä häpeällisimpiä tekoja, jotka tahtoivat päästä heidän salaoppinsa tai pikemmin hävyttömyydentekonsa täydellisyyteen, sillä he eivät voisi pelastua maailmanvaltiailta, kuten sanoivat, jolleivät maksaisi heille kaikille velkaansa teoilla, joita ei voi mainita.
Niin tapahtui, että vahingoniloinen demoni käytti näitä välikappaleinaan saattaakseen orjuuteen ja häviöön näiden surkeasti pettämiä ja antaakseen uskottomille pakanoille runsasta aihetta pelastavan sanan pahaan huutoon saattamiseksi. Sillä heistä (gnostilaisista) lähtevä huono maine levisi koko kristikunnan parjaukseksi. Täten etupäässä tapahtui, että uskottomien keskuudessa se jumalaton ja järjetön käsitys levisi, että harjoitimme rikollista yhteyttä äitien ja sisarien kanssa ja käytimme inhoittavaa ravintoa." (Kirkkohistoria IV 7:9-11)
Eusebiuksen sanat koskevat todennäköisesti eräitä gnostilaisryhmiä, eivätkä kaikkia gnostiikkaa seuraavia tietenkään. Siitä huolimatta, tarkempi tutustuminen Eusebiuksen, kirkkoisien ja varsinkin itse gnostilaisten kirjoituksiin ja ns. evankeliumeihin herättävät väistämättömän vaikutelman: gnostilaiset muodostivat lähinnä lahkon, jonka uskomuksiin sekoittuu monenlaisia riittejä, myyttejä ja filosofisia maailmankatsomuksia. Kysymys ei ole kristinuskosta, vaan synkretismiä täynnä olevasta sopasta.
On erittäin epätodennäköistä, että gnostilaiset kirjoitukset olisivat olleet olemassa ennen kanonisia evankeliumeja, vielä epätodennäköisempää se, että 'alkuperäiset' evankeliumit löytyisivät gnostikkojen teksteissä. Ellet usko, suosittelen gnostilaisten 'evankeliumien' lukemista. Viimeistään silloin huomaat itse
Nyt kun paisuminen alkaa 24.05.06
Posted by Javi Salazar in Apokryfiset kirjat, Evankeliumit, Gnostilaisuus, Katolinen kirkko, Opus Dei.add a comment
Nyt kun Da Vinci -koodin epätodellinen haamu alkaa paisua, voi olla sopiva aika tutustua tarkemmin kirjan väitteiden taustaan ja lähteisiin. Historioitsijat ja herra Brownia hieman koulutetummat tiedemiehet ovat ahkerasti kirjoitelleet huomatessaan ihmeissään, että hei, pamfletin väitteet uppoavat moniin lukijoihin!… 'En voi ymmärtää, kuinka kukaan voi haluta muuta kuin totuutta.' Hyvä Marcus Aurelius, en minäkään jos olen rehellinen.
The New Yorker julkaisi oman (loistavan) arvostelun elokuvasta (ja tavallaan myös kirjasta). Varoitus Brownilaisille: arvostelu on hieman negatiivinen. http://www.newyorker.com/printables/critics/060529crci_cinema
Ja tästä pääsee todella kattavaan selitykseen pamfletin väitteistä.
http://www.envoymagazine.com/planetenvoy/Review-DaVinci-Part1.htm
http://www.envoymagazine.com/planetenvoy/Review-DaVinci-Part2.htm
Da Vinci -koodi elokuvana – Mystiikka ilman mausteita 20.05.06
Posted by Javi Salazar in Apokryfiset kirjat, Evankeliumit, Gnostilaisuus, Katolinen kirkko, Opus Dei.1 comment so far
Floppi oli helposti ennustettavissa. Kirjassa Brown pystyy vielä kaunistelemaan tarinaa hyvän luennoitsijan -saarnajan- taidoillaan. Elokuvassa ei. Juonen outous esiintyy alastomana. Da Vinci -koodin kristinuskon vastaisuus ottaa elokuvassa pääroolin. Fiktiota? Ei vaan saarnaamista. Aivopesu pitkine selityksineen väsyttää lopulta. TheHollywoodReporter.comin Kirk Honeycuttin sanoilla, "Bottom line: A jumble of historical myth, religious symbology and international thriller-action makes for an unwieldy, bloated melodrama." … Historia, armahda
Teologian tohtori Timo Eskolan (Da Vinci -koodi ja kätketty viisaus) katsaus Da Vinci -koodin elokuvaan on lukemisen arvoinen:
———
"Kymmenien miljoonien kappaleiden myyntiin yltäneen Da Vinci -koodin elokuvaversio on herättänyt runsaasti odotuksia. Miten siirretään elokuvaksi tarina, joka perustuu arvoituksiin ja sanaleikkeihin? Painottuuko elokuvassa jännitys vai Raamatun purkaminen?
Da Vinci -koodi oli elokuvana pettymys. Kun kirjassa lukijan jännitystä pidettiin yllä salaperäisten merkkien tutkimisella ja ajatuspähkinöillä, elokuva ryntäilee kohtauksesta toiseen. Koodeja ei tarvitse selvitellä, vaan ne avautuvat tuosta vain taksissa matkalla seuraavaan toimintapisteeseen. Lopullisen koodin sisältävä salaperäinen krypteksikin on pelkkä juoksukapula, jota heitellään elokuvassa kädestä toiseen. Elokuvassa ei ole ymmärtääkseni ainoatakaan kohtaa, jossa katsoja voisi osallistua krypteksin koodin avaamiseen.
Elokuvassa on tietysti jonkinlaista toimintafilmin jännitystä albiinomunkin teurastaessa uhrin toisensa jälkeen. Tappamisiin liitetyt hurjat ääniefektit saivat ainakin kanssakatsojat tärähtämään pelosta jokaisen iskun mukana. En ole kuitenkaan varma, riittääkö se viihteen anniksi. Tosin yhtä aikaa sääliä ja inhoa herättävä sado-masokistinen valkohapsi on ainoita persoonallisen tuntuisia hahmoja koko kertomuksessa. Ristiriitainen tilanne.
Koska elokuvassa ei jätetä aikaa arvoitusten ratkaisemiselle, itse kertomus ohenee kiusallisesti. Ihmisiä ajetaan kyllä takaa, mutta ei oikein tiedetä, miksi. Onhan kertomuksessa toki ideansa. Jeesuksen seuraajia teurastavia katolilaisia ohjailee salaperäinen “Opettaja”, joka lopuksi osoittautuu sekopäiseksi Graalia etsiväksi professoriksi. Miksi hän on murhauttanut Graalin suojelijoita ja Jeesuksen jälkeläisiä, jos hän kuitenkin itse arvostaa Magdalan Marian perintöä enemmän kuin mitään muuta maailmassa? Filmin mielekkään katsomisen edellytyksenä on epäilemättä kirjan lukeminen – eikä sekään tee kertomuksesta täysin johdonmukaista.
Elokuvassa rynnätään vauhdilla paikasta toiseen kuin parhaassa Bond-leffassa. Kulkuvälineiden määrän rinnalla kevään autonäyttely kalpenee. Kun tilanne lopulta laukeaa Lontoossa, elokuva jatkuu turistimatkana Skotlantiin. En ihmettele, jos joku tässä vaiheessa vähän väsähtää.
Samalla elokuva nostaa uudelleen esille itse kirjan puutteita. Monet Da Vinci -koodista tehdyt televisiodokumentit ja kirjalliset selitysteokset ovat todenneet ykskantaan, että alun kohu oli vailla perusteita. Siionin luostari -salaseuraa ei ole koskaan varsinaisesti ollut. Magdalan Marian luut eivät ole Euroopassa. Da Vinci ei maalannut tauluihinsa Jeesuksen avioliittoa. Eivätkä vanhat gnostilaiset teksti kerro mitään siitä, mitä Da Vinci -koodi väittää niiden ilmaisevan Mariasta. Hysteriaa hyödyntävä markkinointi on nyt päättynyt.
Uskonnollisessa mielessä Da Vinci -koodi on katolisen kirkon vastainen halparomaani, jonka kaltaisia Dan Brown on kirjoittanut myös ennen menestysteostaan. Katolinen kirkko on konnan roolissa tietysti vielä elokuvassakin, vaikka siinä tosin otetaan huomioon kirjaa seurannut keskustelu. Elokuvassa selitetään erikseen, että salaseuran jäseniä murhauttaa kirkon piirissä oleva itsenäinen ryhmä, jonka toimia kirkko ei hyväksy. Tämä ryhmä ei ole Opus Dei.
Mitä elokuvaan sitten jää jäljelle? Kertomus alleviivaa yllättävän voimakkaasti sitä, että Raamattu on väärässä. Suomennoksessa tätä korostaa (r)aamatun kirjoittaminen pienellä alkukirjaimella. Kannataisi kysäistä kielitoimistosta, miten erisnimet kirjoitetaan. Elokuva kuulostaa lähes traktaatilta, jossa julistetaan maallista Jeesusta. Jeesus on tavallinen juutalainen mies, jolla oli lapsi. Hänellä oli ehkä karismaattisia kykyjä, kuten monilla tunnetuilla amerikkalaisilla massaevankelistoilla, mutta ei muuta.
Da Vinci -koodissa työstetäänkin paljon sitä uskonnollista keskustelua, jonka kirja aikanaan herätti Yhdysvalloissa. Miten pitäisi suhtautua inhimilliseen Jeesukseen, tekijät kyselevät? Poistaako ajatus Jeesuksen lapsesta käsityksen Jeesuksen ainutlaatuisuudesta? Eikö elämän pyhyys ja suoranainen jumalallisuus vain korostu, kun Jeesus tuodaan perheellisten keskelle? Elokuvan apologia muistuttaa pahimmillaan katuevankelistojen kansanviisautta, jonka avulla pyritään perustelemaan omaperäisiä poikkeamia tunnustuksellisen kristinuskon opeista.
Amerikkalaisen kristillisyyden ja Da Vinci -koodin välisiä jännitteitä yritetään elokuvassa sovitella monin tavoin. Jeesuksen tyttäretyttärentytär jopa parantaa päähenkilön klaustrofobian vain hieromalla tämän ohimoita. Kyllä elämä on ihmeellistä. Tosin elokuvan paradoksaalisessa mystiikassa usko ei enää kohdistu Jeesukseen. Elokuvan lopussa herätykseen tullut professori Langdon polvistuu Louvren pihalla rukoukseen Magdalan Marian sarkofagia piilottavan mausoleumin katolla. Uusi uskonto on Marian evankeliumi.
Ja lopuksi henkilökohtainen kritiikki. Elokuvassa ei ole huumoria. Da Vinci -koodikin oli perin ryppyotsainen kirja. Ainoa hauska kohta elokuvaan on lisätty härkämäisen poliisin (loistava Jean Reno, joka vilahtaa muutaman kerran valkokankaalla) tokaisuun Louvren pihalla. Hänen mielestään turistien ylistämä lasipyramidi on “arpi Pariisin kasvoissa”.
Sitä taitaa omassa lajissaan olla myös Da Vinci -koodi."
