1900 -luvun arkeologiset löydöt I: papyruskäärö P52 14.04.07
Posted by Javi Salazar in Arkeologia, Evankeliumit, Faktat ja myytit.4 comments
1900 -luku alkaa jo tuntua kaukaiselta, kuinka lyhytnäköinen onkaan ihmisten historiallinen tajunta. Silti kristinuskon historiaa tarkastellessa on otettava etäisyyttä ja katseltava menneitä vuosia kuin korkean rakennuksen katolta. Tällainen asenne vaatii tietysti paneutumista ’vähän’ syvemmälle, niin ettei viisautemme perustuisi pinnalliseen ja lööppimäiseen danbrownilaiseen pseudohistoriaan (voiko sitä sanoa edes pseudohistoriaksi…).
Joka tapauksessa. Kun kristinuskon historiaan paneutuu kunnollisesti, 1900 -luku hämmästyttää. Arkeologian tuoma tietämys sinä ajanjaksona on yksinkertaisesti tyrmäävä. Erilaiset arkeologiset löydöt ovat kerran toisensa jälkeen vahvistaneet 2000 vuotta vanhoja kristillisiä uskomuksia ja traditioita, sekä samalla kumonneet kertaheitolla 1700- ja 1800 -lukujen epäilijöiden teorioita. Esittelen lähiviikkoina seitsemän 1900 -luvun merkittävää arkeologista löytöä. Merkittävällä en tarkoita suuremmoista tai mahtavaa vaan pikemminkin kristinuskon historiallisuuden kannalta tärkeää.
Vuonna 1920 Bernard Grenfell löytää Egyptin autiomaasta papyruskäärön. Käärö päätyi John Rylandsin krijastoon, josta C. H. Roberts saa sen käsiinsä. Tutkittuaaan käärön tekstiä Roberts sai todeta sen sisältävän osan Johanneksen evankeliumista (Joh. 18, 31-33. 37-38). Hämmästyttävintä tutkimuksissa oli kuitenkin papyruksen ikä, sillä se oli siihen asti vanhin tavattu Uuden testamentin käärö (kirjoitettu v. 100-125). Tutkijat kutsuvat tätä papyrusta nimellä P52.
P52 sisälsi siis osan Johanneksen evankeliumista. Monet kristinuskoon kriittisesti suhtautuvat tutkijat olivat siihen väittäneet, että Johanneksen evankeliumi olisi kirjoitettu vuosina 150-200 tai jopa myöhemminkin, mikä selittäisi heidän mielestään kyseisen evankeliumin vahvan käsityksen Kristuksen jumaluudesta (selvästi vahvempi kuin muissa evankeliumeissa). Väitettiin, että ‘Kristus-Jumala -myytti’ olisi kehittynyt vähitellen vuosien kuluessa, joten Johanneksen evankeliumin kuului olla luonnollisesti myöhäinen sen kirjoutusvuoden suhteen.
Kaikki Johanneksen evankeliumin ympärille viritetyt teoriat kaatuivat hetkessä payruksen P52 myötä. Jeesuksen Kristuksen jumaluus oli jo näin ollen keskeinen osa kristinuskoa apostoleiden aikoihin vuoden 100 tienoilla.
