Historian siteeratuin henkilö

Vainajaa on ruoskittu niin voimakkaasti, että myös kuulia yhdistävän metallisillan alta on veriseerumi pursunut ulos. Ruoskintaa varten kidutettava ripustettiin kattoon siten, että hänen jalkansa olivat n. 40 cm koholla lattiasta. Ruoskijoita on ollut kaksi, jotka vuorotahtia lyöden ovat ruoskineet ripustetun etu- ja selkäpuolelta. Torinon liinasta on löydetty ainakin 120 lyönnin jäljet.

Maalaa minulle kuva, sinä Nasaretin mies! Onko olemassa aitoa kuvaa Jeesus Nasaretilaisesta? (osa 2)

5. Faktat vakuuttavat liinojen kuvan aitoudesta

Sain vuonna 1985 vuokraemäntäni pojalta lahjaksi tämän Torinon liinan kuvan. Olen seurustellut sen kanssa päivittäin nyt jo yli 18 vuoden ajan. Kuva oli kotialttarini taulu. Nämä kasvot vakuuttivat minut kuvan aitoudesta. Kasvoista säteilee ihmeellinen rauha. Arvokkuus, päättäväisyys. Viha, tuska ja katkeruus ovat poissa. Näin siitä huolimatta, että kuva kertoo hirmuisesta kärsimyksestä: verivalumia otsalla, hiuksissa, nenä on murskattu, poski on paisunut, kasvoja on tietoisesti runneltu, suorastaan rusikoitu. Tästä huolimatta kasvojen ilme on levollinen; on kuin kuvattu nukkuisi ja on silti jotenkin valveilla.

Tämä tuttu kuva on vain osa liinaan piirtyneestä miehestä etu- ja selkäpuolelta. Tällaiselle kuvalle ei taidehistoria rinnastuskohtaa. Torinon liinan kuva on tässäkin mielessä ainutkertainen ja –laatuinen. Mies on ollut kooltaan 182 cm. Liinan keskikohta on päälaen kohdalla.

Torinon käärinliina valokuvattiin ensimmäisen kerran vuonna 1898. Sen teki italialaisen Asti –nimisen kaupungin pormestari Secundo Pia käyttäen siihen 50 x 60 cm kokoisia, itse valmistamiaan valokuvauslevyjä. Kehittäessään filmiä kotonaan hän koki häkellyttävän yllätyksen: valokuvan negatiivi nosti hänen silmiensä eteen ensimmäistä kertaa liinan historiassa positiivikuvaksi muuttuneet kasvot. Hän oli siis ylipäätään ensimmäinen ihminen, joka näki nämä meille tutuiksi käyneet Torinon käärinliinan kasvot. Kaikki aikaisemmat sukupolvet olivat siis voineet katsella näitä kasvoja negatiivikuvana. Tämä on pidettävä mielessä arvioitaessa ja tutkittaessa koko aikaisempaa Kristus-kuvan historiaa.

Pian julkaisemat kuvat herättivät tavattomasti mielenkiintoa. Ulysse Chevalierin kannanoton olen jo maininnut. Lääketieteilijät eivät sen itseään antaneet johtaa harhaan. Jo vuonna 1902 esitti Yves Delage, medisiinari, Ranskan akatemian jäsen, että liinassa oleva kuva esittää Jeesus Nasaretilaista. Delage itse oli militantti ateisti. Näin lähti käyntiin Torinon liinan tieteellinen tutkimus.

Seuraavan kerran liina valokuvattiin vuonna 1931. Sen teki G. Enrie. Silmienne edessä olevat kasvot ovat kopio hänen ottamastaan kuvasta. Tämän jälkeen alkoi lääketieteellinen tutkimus toden teolla. Asiaan paneutuneet lääkärit olivat yksimielisesti sillä kannalla, että liinan kuva esittää ristiinnaulittua. Vuonna 1978 suoritettiin kuvaus uusilla laitteilla. Sen tuloksena alkoi räjähdysmäisesti laajeneva Torinon liinaa koskeva tutkimus, jota kutsutaan sindologiaksi. Tähän tutkimukseen tulivat mainitut kaksi muuta tekstiiliä vasta 1990-luvun kuluessa. Seuraavassa nojaudun tämän tutkimuksen tuloksiin.

a. Kasvoja kehystävät tummat kaistat kätkevät alleen vainajan nimenEhkä hämmästyttävin löytö kätkeytyi kasvoja kehystävien tummien kaistojen alle. Vuonna 1997 tehtiin niitä koskeva merkittävä havainto. Pariisissa sijaitsevassa Orsayn instituutissa optiikan tutkija, atomifyysikko André Marion yhdessä rouva Anne Laura Couragen kanssa saivat selville, että vainajan kasvoja kehystävien tummien kaistojen alla on kirjoitusta. Marion on erikoistunut tekemään tietokoneohjelmilla uudelleen luettaviksi huonokuntoisia käsikirjoituksia. Tutkijat alkoivat analysoida tarkoin eri tavoin valoa filtraten, että vainajan kasvoja vasten olevalle pinnalle olikin kirjoitettu sentin korkuisin punaisin kirjaimin hänen nimensä. Kasvojen oikealle puolelle oli kirjoitettu kreikkalaisin kirjaimin: NAZAREENOS ja leuan alle: JEESOU, siis Jeesus-nimen arameankielinen muoto. Teloituksesta vastannut roomalainen virkamies – epäilemättä saamansa ohjeen mukaisesti – varmisti tällä tavalla vainajan henkilöllisyyden myös hänen käärinliinaansa. Kirjoitustaan varten hän näyttää liitu-liimaseoksella vetäisseen kasvojen ympärille kirjoitusalustan, joka valokuvissa aiheuttaa tummennoksen, koska siinä valo ei pääse kankaan läpi yhtä helposti kuin kasvojen ja liinan muissa kohdissa. Asian selvennykseksi on tiedettävä, että Torinon liinaa ei ole koskaan voitu kuvata kääntöpuolelta, siis siltä puolelta, joka oli vainajan ruumista vasten. Näin siksi, että liinaa tukemaan on jo keskiajalla ommeltu tukeva suojakangas. Se on välttämätön myös kuudessa tulipalossa syntyneiden vaurioiden tähden.

Tämä tärkeä havainto auttaa samalla meitä ymmärtämään myös sen Pietarin ja rakkaimman opetuslapsen hämmästykseen saattaneen liinojen erilaisen asennon. Liitu-liimaseoksen ja monien veritahrojen pään ympärille jäykistämä kangas ei vajonnutkaan haudan pohjalle, vaan jäi tästä syystä samaan pallomaiseen muotoonsa, mikä sillä oli ollut vainajan siinä vielä levätessä. Liinan muut osat saattoivat sen sijaan vajota ilman jäykistäviä tekijöitä vapaasti haudan pohjalle.
b. Oliko Jeesuksella huuliparta?

Päivittäisessä seurustelussa alttarilla olevien Herrani kasvojen kanssa tulin ymmärrettävästi kiinnittäneeksi huomiota kasvojen yksityiskohtiin. Minua jäi kiusaamaan se seikka, että Torinon kuvassa Jeesuksella näytti olevan ikään kuin huuliparta. Sellainen oli täysin mahdottomuus juutalaisen rabbin kasvoilla. Mikä se sitten saattaisi olla? Tätä pohdiskelin usein.

Vastauksen sain uusista tutkimuksista. Jo vuosisatojen – niin lähes kahden vuosituhannen ajan – on pohdittu sitä, miten liinassa oleva kuva on syntynyt.

Tätä kysymystä pohti perusteellisesti ehkä ensimmäisenä Gregorios –niminen Konstantinopolin keisarillisen palatsin pyhäinjäännösten hoitaja ja Hagia Sofian (Pyhän Sofian) arkkidiakoni, virka-arvoltaan referendaari 16. elokuuta vuonna 944 pitämässään saarnassa. Hän sanoi mm. näin:

”Se kirkkauden säteily, toisin kuin maalaustaidon luomissa ikoneissa, antakoon jokainen innoittaa itsensä tästä kertomuksesta – on tässä kuvassa syntynyt vain niistä kuolintuskan hikipisaroista, jotka tulevat niiltä kasvoilta, jotka ovat elämän lähde. Ne ovat kuin veripisaroita, jotka ovat valuneet alas kuin Jumalan sormen ohjaamina. Juuri tämä on sitä kauneutta, joka on synnyttänyt Kristuksen kuvan värityksen. Sitä ovat entisestäänkin kaunistaneet ne veripisarat, jotka ovat kummunneet hänen kyljestään. Kumpainenkin on täynnä opetusta: veri ja vesi tuolla, hiki ja kuva täällä. Mikä tosiasioiden ykseys (onkaan tässä silmiemme edessä): kaikki nämä asiat ovat peräisin yhdestä ja samasta.”

Gregorioksen tulkinta on omana aikanamme saanut arvovaltaisia kannattajia. Etenkin saksalaisen kielialueen johtava tutkija Werner Bulst oli samalla kannalla. Yleisesti katsotaan, että ristiinnaulittu kuolee tukehtumalla kovassa 42 asteen kuumeessa, jolloin koko hänen ruumiinsa peittää aggressiivinen hiki. Se olisi siis synnyttänyt käärinliinaan jääneen kokovartalokuvan. Olin itsekin kauan samalla kannalla. Tosiasiat eivät kuitenkaan näyttäisi tukevan tätä selitystä.

Miten kuva sitten olisi syntynyt? Todennäköisimmältä näyttäisi seuraava tulkinta. Kuva on syntynyt ns. kahdesta erilaisesta ”valotuksesta”. Kuvassa onkin kaksi eri tavoin syntynyttä kuvaa päällekkäin. Ensin syntyi pintapurkauskuva. Ihossa olevat pienet sähkövaraukset jättivät ensin jälkensä liinaan. Sen jälkeen sen päälle syntyi toisesta valotuksesta, jonka on täytynyt tulla ruumiin sisältä, toinen kuva, nyt siis ihmisen luuston ja muut kudokset läpivalaisten. Tämä kuva on saatu esille polarisoidun valon avulla. Silloin käykin ilmi, että se mitä vuosikausia luultiin Herran Kristuksen huuliparraksi, onkin Hänen hampaidensa juuret, samoin tulevat näkyviin poskipäiden ja kallon luut. Monet tutkijat katsovat, että ruumiin sisältä tullut voimakas säteily jätti tekstiiliin vainajan, siis ylösnousevan Herran Kristuksen luuston kuvan.

On syytä erikseen korostaa sitä, ettei Torinon kuva synny kankaan yleisestä kellastumisesta, ruskettumisesta tai mistään väriaineesta. Liina on pellavaa, kudontatavaltaan toimikas. Pellavan selluloosakuidut ovat kellastuneempia kuvan kohdalla kuin muualla. Kuvan kohdalla kuitujen kellastuminen alkaa ja päättyy tarkkarajaisesti, ruskettuminen ei siis heikkene tai voimistu asteittaisesti. Tarkkarajaisuuden fyysikot selittävät siten, että ruumiin sisältä tullut, ilmeisesti valon nopeuden ylittävä säteily, törmäsi ensin pellavakuituihin. Ne toimivat silloin kuin lasikuitukaapelin säikeet. Säteily kulkee niissä jonkin matkan ja ponkaisee sitten itsensä ulos kuidun sisältä. Ulosmurtautumiskohdassa päättyy kuidun ruskettuminen. Tällainen säteily saattaa olla selitys myös kuvan negatiiviluonteelle. Pellavakangas on toiminut filmin tavoin. Voimakasvaloinen kohta tummuu, heikompivaloinen jää vaaleammaksi. Tämä selitys ei tietenkään avaa meille itse säteilyn salaisuutta. Mikä säteily kuvan synnytti ei ole tiedossamme. Voimme vain todeta, että se on ollut se kirkkaus, josta Heprealaiskirje puhuu: ”Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus” (Hebr. 1: 3)
c. Piikkikruunu, ruoskinta ja ristille kuoleminen

Niin kuin jo pintapuolisen tarkastelun pohjalta voi päätellä, Torinon kasvojen otsalta ja päälaen etupuolelta on valunut verta useista kohdin. Liinan tieteellisessä analyysissä on voitu todeta, että vainajan päässä on ollut ainakin 30 piikkihaavaa. Niistä lienee valunut verta vielä hautaamisen yhteydessäkin. Valumat voivat olla peräisin jo ristillä riippumisajalta. Tieteellisissä kokeissa on todettu, että ristille ripustetun otsalihakset jäykistyvät ja ihoon muodostuu syviä juonteita. Siksi veri valuessaan muodostaa luonnostaan 3-muotoisen kuvion kuten tässä Herramme otsalle. Torinon liinan tutkimus on nostanut esille satamäärin tarkentavia yksityiskohtia. Niinpä liinasta löytyi murtuneen nenän Kohdalta maata ja verta, samoin vasemman polven kohdalta. Vainaja on siis kaatunut kasvoilleen maahan ja hakenut sitä ennen tukea vasemmalla polvellaan. Edelleen on voitu nähdä – joka ikään kuin se olisi juuri tapahtunut että vainajaa on ruoskittu roomalaisella ruoskalla nimeltään Flagrum taxillatum eli pahkura tai oikeammin lyijykuularuoskalla. Siinä on ollut kaksi kuulaa. Kummankin läpimitta 11 mm, joita yhdistää metallinen silta lyöntiremmin suuntaisesti. Vainajaa on ruoskittu niin voimakkaasti, että myös kuulia yhdistävän metallisillan alta on veriseerumi pursunut ulos. Ruoskintaa varten kidutettava ripustettiin kattoon siten, että hänen jalkansa olivat n. 40 cm koholla lattiasta. Ruoskijoita on ollut kaksi, jotka vuorotahtia lyöden ovat ruoskineet ripustetun etu- ja selkäpuolelta. Torinon liinasta on löydetty ainakin 120 lyönnin jäljet.

Yksikään näistä ja muista lukuisista havainnoista ei ole ristiriidassa evankeliumien välittämien tietojen kanssa. Tiedossamme on nyt myös se, mihin asentoon ristiinnaulittava lyötiin ristille ja missä asennossa hän kuoli. Hänen oikea kätensä jäykistyi 90 asteen kulmaan, vasen käsi oli silloin suorana. Herra Jeesus kuoli pää 70 astetta eteen- ja 20 astetta oikealle kallistuneena. Viimeksi mainitsemani tiedot on saatu Oviedon hikiliinasta. Sen verivalumista ja tahroista muodostuneella kasvokuvalla ja Torinon kuvalla on 120 yhteneväisyyspistettä, 12 pistettä riittää identtisyyden toteamiseen.

Torinon liinasta on löydetty 60 eri kasvin siitepölyhiukkasta ja 28 näistä on peräisin kasveista, joita kasvaa ja kasvoi vain Jerusalemin alueella.
6. Manopellon ja Torinon kuvat: näemmekö niissä saman henkilön?

Rinnakkain tarkasteltuina nämä kaksi kuvaa ovat erilaisia, niin erilaisia, että on vaikea kuvitella, että niissä näkisimme yhden ja saman persoonan. Näiden kahden kuvan välisen suhteen selvittämisessä saamme kiittää traptistinunnaa nimeltä Blandina Paschalis Schlömer, Tsekkoslovakiassa 1943 syntynyttä apteekkaria, joka sattumalta tutustui vuonna 1977 Manopellon huntuun ja torjui sen epäaitona siksi, että se näytti poikkeavan täysin hänen rakastamastaan Torinon Kristus-kuvasta. Schlömer hankki sittemmin erittäin perusteelliset taidehistorian opinnot ja opiskeli usean vuoden ajan ikonimaalausta Ranskassa. Hänellä on erittäin tarkka silmä pienimpienkin vivahteiden ja yksityiskohtien näkemiseen. Vuodesta 1984 lähtien hän on ahertanut intensiivisesti selvittääkseen Torinon kuvan suhdetta Kristus-kuvan perinteeseen ja etenkin Manopellon hunnun kuvaan. Näiden kahden tutkimista varten hän etsi kummastakin kuvasta 10 vertailupistettä, jotka soveltuvat kriteereiksi kasvokuvien yhdentyväisyyden toteamiseksi. Vuonna 1991 hän sai valmiiksi ensimmäisen kerran testifoliot 1:1 molemmista kuvista. Pian teemme saman kokeen kuin hänkin silloin. Sitä ennen kuitenkin vielä eräitä havaintoja Manopellon hunnusta. Toistan, että sen tieteellinen tutkimus on vasta alussa. Vain Schlömerin tutkimuspanos on käytettävissämme. Emme tiedä, miten sen kuva on syntynyt. Pidän Schlömeriin nojaten Manopellon huntua evankelista Johanneksen mainitsemana hikiliinana, joka oli Jeesuksen päässä. Se oli suuressa kiireessä vain kietaistu suuren liinan ulkopuolelta Jeesuksen pään ympäri ja näytti siksi rakkaalle opetuslapselle pyörömuotonsa takia – olihan kangas seitin ohutta ja taipuisaa – erittäin hämmentävältä. On mahdollista, että se osaltaan tuki sen alle jääneen isomman liinan pysymistä pallomaisessa muodossaan siinä olevien jäykistävien tekijöiden lisäksi.

Manopellon kuvassa silmät ovat auki, Torinon liinassa suljettuina, tai ainakin aluksi ne näyttävät suljetuilta, vaikka voivathan ne olla hiukan raollaan. Vuodesta 550 lähtien kuvat ovat olleet yhdistettyinä. En pääse mihinkään siitä, että Manopellon hunnussa näemme ylösnousemukseen heräävän Herran Kristuksen kasvot. Etsimättä tulee mieleen Herran Kristuksen sana näkijä Johannekselle Ilmestyskirjan alusta: ”— ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.” (Ilm. 1: 18)

Onko olemassa aitoa kuvaa Jeesus Nasaretilaisesta? Tai voisiko peräti olla olemassa kuva, jonka Hän itse olisi maalannut itsestään?

Emeritus professori Jouko Martikaisen on ollut kautta vuosikymmenien Suomen johtavia asiantuntijoita Torinon käärinliinan suhteen. Vaikka nyt tästä tuleekin aika pitkä postitus, ajattelin kahdessa eri osassa laittaa kaikkien kiinnostuneiden luettavaksi herra Martikaisen ajatuksia. Esitelmä pidettiin Jyväskylässä syyskuussa 2003, ilmeisesti Vapaa-ajattelijain liiton pyynnöstä (tekstin olen ottanut liiton sivuilta).

___________________________________

Maalaa minulle kuva, sinä Nasaretin mies!
Onko olemassa aitoa kuvaa Jeesus Nasaretilaisesta?

1. Johdannoksi

Onko olemassa aitoa kuvaa Jeesus Nasaretilaisesta? Tai voisiko peräti olla olemassa kuva, jonka Hän itse olisi maalannut itsestään? Näinkin lienee ymmärrettävissä tämän illan provokatiivinen otsikko.

Meidän aikaamme asti on säilynyt kolme tekstiiliä, kangasta, niitä kutsutaan käärin- tai hikiliinoiksi, joiden väitetään olevan peräisin Jeesuksen haudasta ja joissa jokaisessa on todellakin hänen kuvansa, hänen itsensä – sanoisinko – käsittä maalaama kuva itsestään. Oma käsitykseni on, että sekä liinat että niiden välittämä kuva ovat aitoja. Liinoista hankittu uusi tieteellisesti koeteltu tieto on tuonut esille suuren määrän kiistattomia, aitoutta tukevia tosiasioita. Niiden valossa vastaväitteet käyvät mielestäni riittämättömiksi.

Nämä kolme tekstiiliä, joissa jokaisessa on kuva Jeesuksesta ovat: 1. Oviedon hikiliina, 2. Manopellon huntu ja 3. Torinon käärinliina, siis kolme erikokoista ja erilaista tekstiiliä. Oviedon hikiliina on kooltaan 83 x 53 cm eli tavallisen pyyheliinan kokoinen. Manopellon huntu taas on seitinohutta pellavakangasta. Sen mitat ovat 24 x 17 cm, eli ihmisen kasvojen mitat. Torinon liina on tekstiileistä suurin, peräti 437 x 110 cm. Ennen kuin ryhdymme lähemmin perehtymään näiden vanhojen kankaiden historiaan, kurkistamme kuitenkin kahden opetuslapsen tavalla Herramme hautaan hänen ylösnousemuksensa aamuna. Luen ensin Joh. 20: 1-9 uuden käännöksen mukaan ja käännän sitten sanatarkasti jakeet 5-8:

1. Joh. 20: 1-9 (uuden käännöksen – se on 1992 – käännöksen mukaan) …
2. Sanatarkka käännös Joh. 20: 5-8: ”Sisälle kumartuen hän havaitsee makaavat käärinliinat, mutta hän ei mennyt sisälle. Sitten tuli Simon Pietari, joka oli seurannut häntä, meni sisälle hautaan ja tarkasteli makaavia käärinliinoja ja hikiliinaa, joka oli ollut hänen päässään. Se ei maannutkaan muiden liinojen kanssa, vaan oli erikseen kääröksi jääneenä yhdessä paikassa. Silloin tuli sisälle toinenkin opetuslapsi, joka saapui ensimmäisenä haudalle, ja hän ymmärsi ja uskoi.”

Tämän tekstin ymmärtämiseksi meidän on todellakin – ei vain kurkistettava – vaan astuttava sisälle Jeesuksen hautaan. Vasta sitten tekstin yksityiskohdat ja niiden erityinen merkitys selviävät. Liinojen asento hämmästytti Pietaria ja Jeesukselle rakkainta opetuslasta. Pohdimme sitä tämän kaaviokuva avulla:

(Tässä näytetään Bulst-Pfeiffer, 1987, sivut 70-71)

Käärinliinojen erilainen asento saattoi siis Pietarin ja rakkaimman opetuslapsen hämmennyksen valtaan. Vainajan jalkojen, vatsan, käsivarsien ja rinnan päällä olleet kääreet ovat laskeutuneet tasaisesti ruuhihaudan pohjalle. Sen sijaan päässä ollut hikiliina oli jäänyt kääröksi paikalleen. Pietarin tarkastellessa ja ihmetellessä näkemäänsä syy liinojen hämmästyttävään asentoon alkaa valjeta rakkaimmalle opetuslapselle. Hänen Mestarinsa on lähtenyt käärinliinoistaan niihin koskematta. Pääosa niistä vajosi haudan pohjalle. Vain pään ympärillä ollut liina oli edelleenkin kauniisti kääröllä. Tapahtuneen valtavuus kirkastui hänelle. Herra Jeesus oli – niin kuin oli kirjoitettu – noussut kuolleista. Näin hän vakuuttui Mestarinsa ylösnousemuksesta.

2. Mitä Käärinliinoille tapahtui ylösnousemuksen jälkeen?

Evankeliumeista emme löydä – emmekä asian luonteen vuoksi voikaan löytää – tietoja siitä, kuka tai ketkä ottivat liinat haltuunsa heti ylösnousemuksen jälkeen. olen saanut käsiinivain yhden tiedon. Sen välittää meille itäsyyrialainen piispa nimeltä Ishodad, hän toimi Marvin kaupungissa Kaspianmeren läheisyydessä 800-luvun puolivälissä. Hän kirjoittaa Johanneksen evankeliumin selityksessään seuraavasti:

”Oli oikein, että he antoivat käärinliinat neuvosherra Joosefille (siis Arimatialaiselle). Hänelle se kuului haudan omistajana. Pietari taas otti hikiliinan. Hän käytti sitä päähänsä kietaisten aina pannessaan kätensä jonkun päälle samaan tapaan kuin piispat nykyään käyttävät pyörölakkipäähinettä eli turbaania,”

Vaikka emme tiedäkään tämän enempää siitä, mitä liinoille tehtiin heti Herramme ylösnousemuksen jälkeen, yksi asia on aivan selvä: henkilöt, joiden hallussa liinat olivat varjelivat niitä tarkasti ja pitivät niitä koskevat tiedot vain itsellään. Liinat olivat nimittäin perinteisen juutalaisen käsityksen mukaan saastaisia ja saastuttivat haltijansa. Veren tahrimaa koskivat erityisen ankarat puhtaussäännöt. Liinojen hallussapito oli myös uskonnollispoliittisesti arka asia. Oli tahoja, jotka halusivat ne tuhota. Kristityille niistä tuli ihan heti Herran Jeesuksen elämään, kuolemaan ja ylösnousemukseen liittyviä, ainutkertaisia kulttiesineitä, tavanomaisia pyhäinjäännöksiä arvokkaampia kunnioituksen ja jopa palvonnan kohteita. Pian niitä ympäröi pyhä pelko ja niiden hallussapitäjä tunsi itsensä taivaallisen salaisuuden vartijaksi. Jeesuksen käärinliinat lakkasivat olemasta tavallisia tekstiilejä, vaan ne kantoivat samaa jumalallista, numinöösiä mahdikkuutta, kuin niissä haudassaan levännyt Herra Kristus itse.

Tämä meidän on tehtävä itsellemme selväksi. Vain siten voimme ymmärtää monia asioita paremmin liinojen myöhemmässä historiassa. Tieto niistä ja niiden kulloisestakin säilytyspaikasta on siksi ollut aina hyvin pienen piirin hallussa. Vain harvat ennen meidän aikaamme saattoivat niitä katsella ja tutkia. Niiden edessä tuli heittäytyä maahan. Liinoja säilytettiinkin erityisissä arkuissa, jotka nekin oli verhottu arvokkailla tekstiileillä.

Evankeliumeissa ei kerrota mitään siitä, että Jeesuksen käärinliinoissa olisi ollut myös hänen kuvansa. Vaikenemisesta ei kuitenkaan voi tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä. Herramme haudan pimeydessä kuvia ei voinut ymmärrettävästi erottaakaan. Kuvat saattoivat yhtä lukuun ottamatta, tarkoitan Oviedon hikiliinaa, tulla näkyviin vasta tietyn ajan perästäkin, eivätkä siis heti haudasta otettaessa olleet vielä näkyvissäkään. Asiaan liittyy hyvin monia mutkikkaita kysymyksiä, joita käymme nyt lähemmin pohtimaan.

3. Lyhyesti liinoista ja niiden vaiheista

On siis olemassa kolme tekstiiliä, joiden väitetään olleen Jeesuksen haudassa ja joissa on Hänen kuvansa. Oviedon hikiliinaa käytettiin ilmeisesti Jeesuksen ristiltä oton yhteydessä. Sillä kuivattiin hänen sieraimistaan valunutta verta. Sitä oli nimittäin kertynyt hänen keuhkoihinsa, ja se alkoi valua sieltä ulos, kun häntä kuljetettiin n. 40 metrin matka Golgatalta hautaan. Liinaa on paineltu Herramme sieraimiin vuotavan veren pysäyttämiseksi. Ovatpa liinan painelijan sormenjäljetkin jääneet näkyviin. Oviedon liinaan painunut verijälkien muodostama kasvokuva vastaa vähäisin eroin Torinon käärinliinan kuvaa. Kuva on tässä liinassa kuitenkin kahdentunut, sillä se on käytön jälkeen laskostettu, ja näin verijäljet siirtyivät myös vastaan laskostetulle liinan pinnalle.

Oviedon käärinliina vietiin vuonna 614 Jerusalemista – persialaissotajoukon lähestyessä Jerusalemia – turvaan ensin Alexandriaan ja sieltä muutamia vuosikymmeniä myöhemmin arabivalloittajien edellä Espanjan Toledoon ja sitten noin 718 edelleen Pohjois-Espanjassa sijaitsevaan Oviedoon, missä sitä säilytetään edelleenkin Cámara Santa –katedraalissa. Sen tieteellinen tutkimus aloitettiin vasta 1959, ja laajamittaisena vasta 1990 yhdessä Torinon ja Manopellon liinojen kanssa.

Toista Jeesuksen kuvaa kantavaa liinaa kutsutaan nykyään Manopellon hunnuksi. Se on seitinohutta, läpinäkyvää pellavakangasta ja kooltaan – kuten jo totesin – verrattain pieni, vain 24 x 17 cm. Sitä pidän Johanneksen evankeliumissa mainittuna hikiliinana, kreikaksi soudarion, joka siis oli Jeesuksen päässä. Tätä liinaa on vuodesta 1653 lähtien säilytetty kapusiinien luostarissa pienessä Manopellon kaupungissa Italiassa, Adrianmeren tuntumassa. Hunnun tieteellinen tutkimus on vasta käynnistymässä. Tähän mennessä on vasta voitu todeta, että kyseessä on erityisen hieno pellavakudos, ja että hunnussa oleva kuva ei ole maalaus. Kuvaa voi yhtä hyvin katsella kummaltakin puolelta. Valoa vasten katsottaessa kuva häviää lähes täysin.

Manopellon huntu on ilmeisesti n. vuonna 1607 Pietarin kirkossa Roomassa korjaustöiden yhteydessä hävinnyt ns. Veronikan liina. Se taas puolestaan on hyvin todennäköisesti noin vuonna 708 Konstantinopolista hävinnyt ns. Kamulian Kristus-kuva, jota Bysantin keisarit käyttivät 570-luvun alusta lähtien suojelus- ja tunnusmerkkinään, siis valtakunnan vaakunana.

Kolmas, Jeesuksen kuvan sisältämä liina on Torinon käärinliina, joka on näistä kolmesta epäilemättä tunnetuin ja myös kiistellyin. On siksi paikallaan hetkeksi käydä pohtimaan syitä siihen skepsikseen eli asenteelliseen varautuneisuuteen ja epäilyyn, joka etenkin läntisessä julkisuudessa kohdistuu tähän tekstiiliin ja sen kuvaan.

4. Vakioväite: Torinon liina on keskiaikainen väärennös

Tieteellinen kirjallisuus samoin kuin läntinen mediajulkisuus pitävät edelleenkin Torinon käärinliinaa ja siinä olevaa Kristus-kuvaa keskiaikaisena väärennöksenä. Tämä käsitys on kuitenkin vain noin 100 vuoden ikäinen ja nojaa ranskalaisen historioitsijan Ulysse Chevalierin julkaisuun vuodelta 1900. Hänen päälähteensä oli Troyesin piispan, nimeltään Acrisin Peterin vuonna 1389 paavi Klemens VII: n lähettämä kirjelmä, jossa hän väitti pienessä naapurikaupungissa nimeltä Lirey näytteille pantua hikiliinaa tekaistuksi. Kyseessä oli nykyisen Torinon liinana ensimmäinen tunnettu esillepano latinalaisessa lännessä. Sittemmin on kuitenkin osoitettu, että piispa Peterin kirjelmä nojaa tuulesta temmattuihin argumentteihin. Hänen käyttämänsä asiantuntija ei ole edes käynyt katsomassa liinaa, vaan kirjoitti vain sen, mitä omista pyhäinjäännöksistään ja niiden suosiosta huolestunut piispa Peter oli pyytänyt häntä kirjoittamaan. Chevalier ei siis myöskään koetellut lähteidensä luotettavuutta ja syyllistyi samaan kuin hänen käyttämänsä keskiaikainen lähdekin. Nykyään ei juurikaan löydä enää Torinon liinan aitouden kiistäjienkään parista niitä, jotka väittäisivät sen olevan keskiaikainen maalaus. Tosiasiat puhuvat muuta. Liinasta ei nimittäin ole löytynyt vähäisimpiäkään jäänteitä maaliaineista tai niiden vaikutuksesta pellavakuituihin. Kuva on syntynyt jollakin muulla tavalla.

Chevalierin teesi jäi kuitenkin elämään tieteellisessä kirjallisuudessa sitkeästi. Se sai lyhytaikaisesti tukea vuonna 1988 julkaistuista C-14 –hiilen puoliintumisaikaan nojaavista fysikaalisista kokeista. Niiden mukaan Torinon liina olisi kudottu vuosien 1260-1390 välillä, samoin siinä oleva kuva. Nyt 15 vuotta näiden kokeiden jälkeen asiaan vihkiytyneet ovat yksimielisiä siitä, että hiilikokeet antavat näin vanhoista ja monenlaisia vaiheita kokeneissa, samoin kuin muumioistakin otetuissa tekstiileissä säännönmukaisesti virheellisiä tuloksia. Itse tunnen viisi erilaista teoriaa siitä, miksi tulokset ovat virheellisiä. Useimmiten viitataan mm. siihen, että vanhan tekstiilin peittää bioplastiikka eli mikro-organismien, silmälle näkymätön ohut kalvo. Se nuorimpana ohjaakin tuloksia, eikä siis pohjalla oleva vanhempi kangas. Usein pidetään liinassa olevia epäpuhtauksia, varsinkin siellä, missä sitä on monissa julkisissa näyttelyissä riiputettu käsin, syypäänä tulosten virheellisyyteen. Monet ovat vakuuttuneita myös siitä, että ne viisi tulipaloa, joissa liinan tiedetään olleen, ovat vaikuttaneet sen reagoimistapaan hiilikokeissa. Tämän ohella on uusimpana virhelähteenä mainittu myös se röntgensäteilyn kaltainen säteily, joka on tullut vainajan ruumiin sisältä ja muuttanut liinan C-14 –rakennetta. Vaikka siis asiantuntijat pitävätkin vuoden 1988 hiilikokeita virheellisinä, mediajulkisuuden aikanaan välittämä liinan aitouden kiistävä tieto elää ikään kuin se olisi täyttä totuutta.

Palattuani kesälomalta löysin ilahduttavaa postia odottamassa kotona. Tietäen kiinnostuksestani käärinliinaa kohtaan, eräs ystäväni lähetti minulle kopion Juha Hiltusen artikkelista Askel -lehdessä (Askel, NRO 7-8/2006). Suosittelen tutustumaan. Dosentti FT Juha Hiltunen on erikoistunut mm. Amerikan alkuperäiskulttuureihin, etnohistoriaan, myyttiseen historiaan ja historiallisiin väärennöksiin.Hän työskentelee Oulun yliopiston kulttuuriantropologian laitoksella. Ikävä kyllä teksti ei löydy suoraan netistä.

Askel –> http://www.kotimaa.fi/askel/

Juha Hiltunen –> http://www.oulu.fi/taida/ka/hlokunta2.htm